Mikä Coor on?

Olemme Pohjoismaiden johtavia palveluntoimittajia, ja tarjoamme kaikki ne palvelut, joita yksityisen tai julkisen sektorin hyvä ja tehokas toiminta edellyttää.

Vuosikertomuksemme
Cleaning Kista: siivous ja puhtaanapito | Coor

Visiomme

Coor luo Pohjoismaiden toimivimpia ja mielekkäimpiä työympäristöjä. Kokoamme palvelukokonaisuutemme ja tiimimme aina siten, että asiakkaamme voivat keskittyä omaan ydintoimintaansa ja asioihin, joissa he ovat oman alansa parhaita.

Coorin visio
Coorin palvelut 24/7: vuorokauden ympäri palveluita | Coor

Palvelumme

Olemme Pohjoismaiden johtavia kiinteistöpalvelualan toimijoita. Meillä on erikoisosaamista kolmella palvelualueella: käyttäjäpalveluissa, kiinteistöpalveluissa ja strategisessa neuvonnassa.

Asiakkainamme on erikokoisia yrityksiä ja julkisen sektorin organisaatioita pääasiassa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. Liikevaihtomme on noin 12 443 miljoonaa Ruotsin kruunua ja henkilöstömäärä noin 10 648 (31.12.2023).

Palvelukokonaisuuksien räätälöinti

Palvelumme räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Sopimukseen voi sisältyä yhden yksittäisen palvelun toimitus tai se voi muodostua usean eri palvelun sisältävästä kokonaispalveluratkaisusta. Monipuoliseen palveluvalikoimaamme sisältyy kymmeniä erilaisia palveluja, kuten aulapalvelut, siivouspalvelut, postituspalvelut, kiinteistöhoito ja kiinteistöhoidon tekniset palvelut. Yhdistämällä osaamisemme eri palvelualueilta voimme tarjota asiakkaillemme  tehokkaita ja joustavia palveluratkaisuja. Kutsumme sitä älykkääksi palveluksi – SERVICE with IQ.

Customized user services, real estate services and strategic consulting service packages | Coor
Coor ja Sulzer

Asiakkaamme kertovat

Työskentelemme sadoilla työpaikalla ympäri Pohjoismaita, ja jokainen niistä on omanlaisensa. Olemme kysyneet joiltakin asiakkailtamme, miten yhteistyö kanssamme toimii.

Lue lisää ➝