magnus

Kriisiajan työnjako

Laskusuhdanne on katkera tosiasia sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. *)FM-markkinoiden asiantuntija Magnus Kuchler näkee kuitenkin eroja siinä, miten sektorit pyrkivät hallitsemaan tilannetta.

– Yksityinen sektori reagoi nopeammin, mistä seuraa sekä hyvää että huonoa. Monilla yrityksillä on ollut hyvä kolmas vuosineljännes, mutta ne lyövät silti varmuuden vuoksi jarrun pohjaan. Julkinen sektori taas ajattelee pitkäjänteisemmin ja sopeutuu hitaammin, sanoo Pohjoismaiden facility management -markkinoista vastaava Ernst & Youngin konsultti Magnus Kuchler.

Kuchlerin mielestä molempien pitäisi ottaa oppia toisistaan. Yksityinen sektori hyötyisi paljon, jos se toimisi pitkäjänteisemmin eikä vain tuijottaisi seuraavaa neljännestä. Julkisen sektorin toiminnan taas tulisi olla nykyistä arvolähtöisempää, koska palvelunkäyttäjät vaativat sitä jatkossa entistä enemmän.

– Monet FM-toimintaansa pitkäjänteisesti kehittäneet yritykset ovat tehneet tietoisen valinnan, ja niillä on hallinnassaan toimintansa kaikki osat. Ne tietävät, miten palvelutasoa voidaan nostaa tai laskea, jotta panos ja tuotos olisivat kohdallaan. Julkisella sektorilla taas tavataan nuukailla ja heikentää hieman koko palvelutasoa sen sijaan, että tehtäisiin hyviä priorisointeja kokonaisnäkökulmasta.

FM on mitä tärkeintä julkisen sektorin tukitoimintaa. Tutkimusten mukaan hyvät tilat ja hyvä kouluruoka parantavat oppilaiden suorituksia, ja potilaat taas ovat tyytyväisempiä ja paranevat nopeammin sairaaloissa, jotka ovat viihtyisiä ja toimivia ja joissa on hyvä ruoka. Tulevaisuudessa julkisen sektorin ydintoiminta nielee lisäksi entistä enemmän resursseja.

– Suuntaus on sellainen, että yhä useammat ihmiset tarvitsevat yhteiskunnan tukea, koska elinikä pitenee, sairastavuus lisääntyy ja työttömyys kasvaa. Organisaatiot taas vaativat hyvin koulutettua työvoimaa, mikä vaatii paljon koululaitokselta. Tämä kaikki edellyttää rahaa, jota ei ole, eli julkisen sektorin on tehostettava toimintaansa heikentämättä palvelutasoa, Magnus Kuchler summaa.

Muutoksen onnistuminen edellyttää sekä ajallisia että rahallisia investointeja. Yksityisten yritysten on helpompi tehdä suuria investointeja, jotka maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin pitkällä aikavälillä. Julkinen sektori taas parsii peittoa sieltä täältä, jolloin suuria muutoksia ei tapahdu. Tämän lisäksi ongelmana on se, että ulkoistaminen yhdistetään julkisella sektorilla joskus virheellisesti yksityistämiseen. Kaikkia käytettävissä olevia toimintamahdollisuuksia ei myöskään useimmiten nähdä, jolloin käsitykset palvelukustannusten kohtuullisuudesta ovat puutteelliset.

Yksityiseen sektoriin taas vaikuttavat Magnus Kuchlerin mukaan toiset tekijät.
– Asiakkaat joustavat väärin olemalla ailahtelevaisia, ja palveluntoimittajaa saatetaan vaihtaa varsin tiuhaan. Tämä asettaa suuria vaatimuksia FM-alalle, jolla on usein pitkäaikaisia sopimuksia ja paljon henkilökuntaa. FM-toimijoilla tulisi myös olla riittävästi rahkeita lähteä suuryritysten mukana maailmalle; niiden FM-salkun tulee voida olla globaali.

Kuchler muistuttaa, että FM-ala on vielä nuori ja että niin asiakkaat kuin palveluntoimittajatkin kypsyvät tiedon karttumisen myötä ja omaksuvat entistä ammattimaisemman ”make or buy” -strategian suhdanteista riippumatta. Yrityksiä ohjaa tieto siitä, että ne eivät voi keskittyä kaikkeen ja että muut kuin ydintoimintaan kuuluvat osat on usein parempi antaa toisten vastuulle.

– Kaikkien FM-palveluntoimittajien tulisi parantaa ennakointiaan pohtimalla asiakkaan ydintoiminnalle luotavaa lisäarvoa sen sijaan, että toimitetaan vain sovitut palvelut.
On tärkeää löytää oikea strategia, jota yritys voi soveltaa pitkän aikaa, ja välttää paniikkia sekä äkkinäisiä virheliikkeitä.

– Ulkoistaminen ei ole kaikille sopiva yleislääke. Se ei yksinään ratkaise ongelmia, jos organisaatio ei ole muuten valmis muutostyöhön ja oman toimintansa hallintaan, Kuchler sanoo.

Miltä suhdannekehitys näyttää vuoden päästä?

– Silloin ollaan taas menossa oikeaan suuntaan. Kaikki on nykyisin nopeampaa, myös toipuminen.

Miten kansainvälinen finanssikriisi vaikuttaa FM-markkinoihin?

Yritykset leikkaavat kustannuksiaan, mikä pienentää ostovolyymeja. Osa toimittajista menettää sopimuksiaan, ja osa työntekijöistä jää työttömiksi. Toisaalta monet yritykset tarkastelevat nyt toimintaansa ja tekevät muutoksia, jotka pitkällä aikavälillä poikivat lisää hankintoja ja kehittävät siten FM-alaa.

FM = Facilities Management