people

Uudenlaista hoitoa – uudenlaista rakentamista

Potilas keskiöön – siinä Tukholman Solnaan rakennettavan uuden Karoliinisen sairaalan (Nya Karolinska Solna, NKS) tunnuslause. Sairaalasta halutaan tehdä maailman johtava yliopistosairaala. Yhteensä 320 000 neliömetrille kootaan erityistason sairaanhoito, erikoissairaanhoito sekä tutkimus ja koulutus. Sairaalan rahoitus, rakentaminen ja hallinnointi toteutetaan elinkaarihankkeena.

Tukholman Solnaan nousee maailman suurin elinkaarimallilla toteutettava sairaala. Rakennustyöt aloitettiin pari viikkoa sitten, ja syksyllä 2017 on kaiken määrä olla valmista. Aikataulu on tiukka ja tuotantotahti kova. Logistiikalta vaaditaan paljon, jotta nykyinen toiminta tai ympärillä oleva infrastruktuuri eivät kärsisi häiriöistä. Nya Karolinska Solnan rakentamisessa ja toiminnassa on vieläpä määrä minimoida ympäristövaikutukset. Tavoitteena on ilmastoneutraali yliopistosairaala, jossa edistetään kestävää kehitystä pitkällä aikavälillä. Tämä kaikki luo haasteita projektiyhtiö Swedish Hospital Partnersille, rakentaja Skanska Healthcarelle sekä palveluyhtiö Coorille, jotka ovat saaneet tehtäväkseen uuden sairaalan suunnittelun ja rakentamisen sekä sen hallinnoinnin ja huollon vuoteen 2040 saakka.

NKS:n tekninen johtaja Mats Abrahamsson näkee sairaalan rakentamisen ja huollon ulkoistamisessa selkeitä etuja:
– Tämä kannustaa rakentamaan aikaa kestävän ja lujatekoisen sairaalan. Koska rahoituksesta ja toteutuksesta vastaava projektiyhtiö ottaa koko riskin tästä sairaalasta 30 vuodeksi, sen on ajateltava älykkäästi ja kestävästi jo projektointivaiheessa. Siitä heillä onkin vankka osaaminen.

Tukholman läänin sairaanhoitopiiri toteutti NKS:stä referenssiprojektin, jossa osa logistiikkaongelmista jäi ratkaisematta.
– Yksityiset toimijat ratkaisivat asian puolestamme. Coor laati monitahoisen ratkaisun, joka perustuu heidän kokemukseensa ja erikoisasiantuntemukseensa, Abrahamsson kertoo.

NKS:ää rakennettaessa rakennetaan myös infrastruktuuri, joka helpottaa hoidon, tutkimuksen ja koulutuksen vuorovaikutusta. Uutta tietämystä ja lääketieteen kehitystä voidaan näin hyödyntää entistä nopeammin kaikkein sairaimpien potilaiden hyväksi. Kaikki tämä vaatii uusia ja tavallisuudesta poikkeavia ratkaisuja tulevan yliopistosairaalan organisaatiolta, logistiikalta ja rakennetulta ympäristöltä.

– NKS:ssä on suuret vaatimukset tilojen joustavuudelle ja mukautumiskyvylle. Sairaalaa ja sen tiloja tulee voida mukauttaa yksinkertaisesti ja kustannustehokkaasti käyttötarkoituksesta toiseen, Mats Abrahamsson sanoo.

Tämä takaa potilaille ja heidän omaisilleen turvallisen ja inhimillisen ympäristön. Osastopotilaat saavat oman huoneen, jossa on suihku ja vessa sekä lepotila omaisille. Oma huone vahvistaa paitsi potilaan koskemattomuutta myös turvallisuutta, kun altistuminen tartunnanlevittäjille vähenee. Sairaala jaetaan julkisiin ja ammatillisiin vyöhykkeisiin, jotta vuodepotilaita ei tarvitsisi kuljettaa hisseissä ja käytävissä, joissa liikkuu paljon ihmisiä.

– Projektointivaihe on erittäin tärkeä kaikille osapuolille. Sairaanhoitopiirille on olennaista, että kaikki toiminnalliset vaatimuksemme täyttyvät. Työhön on osallistunut meidän puoleltamme alusta lähtien satoja osaajia – ennen kaikkea hoito-, rakennus- ja huoltoalalta. Lisäksi palkkasimme konsultteja Englannista, jossa vastaavat elinkaarimalliin perustuvat hankkeet ovat yleinen rahoitus- ja rakentamismuoto, ja he tukivat meitä pitkässä kilpailuttamisprosessissa, Mats Abrahamsson sanoo.

Koska kyseessä on elinkaarihanke, sairaanhoitopiiri ostaa toimivan sairaalarakennuksen kaikkine tukipalveluineen. Kaiken on kuitenkin toimittava sovitusti.

– Olemme asettaneet tiukat toiminnalliset vaatimukset ja hyväksymiskriteerit, mutta tiivistettynä voidaan sanoa, että emme maksa mistään, mitä ei voida käyttää. Näin pyrimme varmistamaan sen, että saamme lujatekoisen sairaalan ja että palvelutaso säilyy haluttuna sopimuskauden loppuun saakka.

Tietoa Nya Karolinska Solna -sairaalasta

  • Sairaala antaa erityistason sairaanhoitoa ja erikoissairaanhoitoa pyrkien tehokkaisiin potilasvirtoihin, suureen potilasturvallisuuteen (esimerkkinä osastopotilaiden yksityishuoneet) sekä hoidon, tutkimuksen ja koulutuksen välisen vuorovaikutuksen lisäämiseen.
  • Sairaalaan tulee 9–10 kerrostasoa, helikopterikenttä ja 2–3 kellaritasoa, joissa on henkilökunnan pysäköintitilat ja saapuvan tavaran vastaanotto.
  • Hoitopaikkoja on yhteensä 600, joista 130 on tehohoito- ja tehovalvontapaikkoja ja 75 jälkihoitopaikkoja. Lisäksi sairaalassa on 100 päiväsairaalapaikkaa ja 100-paikkainen potilashotelli.
  • Vastaanottohuoneita on 180.
  • Vuorokaudessa on 1 600–1 800 potilaskäyntiä, joista 10–20 prosenttia on akuutteja potilaita.
  • Työntekijöitä on 6 000, ja lisäksi sairaalassa työskentelee tuhatkunta tutkijaa ja opiskelijaa.
  • Rakennuskustannus on 14,5 miljardia Ruotsin kruunua (noin 1,6 miljardia euroa). Summaan eivät sisälly sairaalalaitteet.
  • NKS toteutetaan julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuushankkeena (JYK), jossa projektiyhtiö Swedish Hospital Partners (puoliksi Skanskan ja puoliksi Innisfreen omistama) vastaa projektoinnista, rakentamisesta, rahoittamisesta sekä rakennuksen huollosta ja kunnossapidosta 30 vuoden ajan.
  • Rakennustyöt alkoivat syksyllä 2010.