Johan Mild

Entistä laajempaa tarjontaa

Kilpailuvirasto hyväksyi Coor Service Managementin ja Lujapalveluiden liiketoimintakaupan ja kauppa vahvistettiin 1. syyskuuta. Yhtiöt muodostavat siten merkittävän uuden Coor Service Managementin nimellä toimivan kokonaispalvelujen toimittajan. Yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto on 50 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on yli 850.

Yhdentymällä täydennämme toimintamme maantieteellistä kattavuutta Suomessa ja yhtiöidemme palvelut muodostavat entistä kilpailukykyisemmän tarjoaman yksityisen ja julkisen sektorin asiakkaillemme. Tavoitteenamme on olla alan johtava toimija, myös Suomessa ja palvella asiakkaitamme entistä laajemmilla palvelukokonaisuuksilla. Yhdentymisprojekti on luonnollisesti suuri asia meille coorilaisille, mutta emme ole menettäneet fokusta tärkeimpään: hyvän ja ammattitaitoisen palvelun toimittaminen asiakkaillemme. Loistava henkilöstömme mahdollistaa tavoitteemme saavuttamisen yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Iloitsemme myös toiminnan aloittamisesta Virossa. Coorin kotimarkkinat ovat Pohjoismaissa, mutta strategianamme on seurata asiakkaita myös muille markkinoille. Sopimuksen mukaan Coor huolehtii Tallinnassa asiakkaan tuotantolaitoksen kiinteistöjen integroidusta palvelutoimituksesta. Palveluun kuuluvat muun muassa seuraavat toiminnot: vastaanotto, posti- ja tavaralähetykset, paikalliset hoitopalvelut, laitoksen siivous, jätteiden käsittely, turvallisuus ja kiinteistöpalvelut.

Coor ennusti pari vuotta sitten, että teollisuuspalveluista tulisi alamme tärkeä kasvusegmentti. Tämä palvelualue soveltuu hyvin Coorin kaltaiselle palveluyhtiölle, joka on erikoistunut tukipalveluiden kehittämiseen ja koordinointiin "paikan päällä" eli asiakkaidemme toimistoissa, kiinteistöissä tai tuotantolaitoksissa.

Coorilla on jo vahva jalansija käyttäjäpalveluissa ("soft FM") ja kiinteistöpalveluissa ("hard FM"), mutta ensiluokkaisten teollisuuspalveluiden tarjoaminen asiakkaille vaati meiltä kokonaan uutta osaamispohjaa. Viime vuosina olemmekin määrätietoisesti vahvistaneet teollisuusosaamistamme, ja nyt olemme myös tämän palvelualueen johtavia toimijoita. Coorin teollisuuspalveluasiakkaista Ruotsissa voidaan mainita vahvat teollisuusyritykset Kemira Kemi, Volvo Personvagnar, Luvata, Sapa, Sultzer, SSAB, Holmen Paper, AB Volvo, McNeil AB, Outokumpu ja Ringhals. Artikkelista "Coor vahvistaa teollisuuspalveluiden tarjontaa" voit lukea lisää uusista toimenpiteistä, jotka tähtäävät erinomaisten teollisuuspalveluiden tarjoamiseen yhä suuremmalle asiakasjoukolle.

Johan Mild, Suomen Coorin toimitusjohtaja