Työntekijöiden palkitseminen

Coor Awards -palkinnot jaetaan vuosittain työntekijöillemme, jotka toimivat esimerkillisesti omassa tehtävässään ja ovat suunnannäyttäjinä koko työyhteisöllemme.

Coor Awards-palkinnoilla halutaan muistaa ansioituneita coorilaisia.

Palkintoja kuudessa kategoriassa

Palkitsemme vuosittain henkilöitä, jotka toimivat esimerkillisesti omassa tehtävässään ja toimivat suunnanäyttäjinä koko työyhteisöllemme. Coor Awards -palkinnoissa on kuusi menestymisemme kannalta keskeistä kategoriaa:

  • Vuoden työntekijä toimii arvojemme mukaisesti ja näyttää esimerkkiä koko henkilöstöllemme. 
  • Vuoden esihenkilö johtaa esimerkillään, kannustaa ja tukee henkilöstöä sekä luo menestystä vahvalla taloudellisella suoriutumisellaan. 
  • Vuoden myyntiteko on osoitus aktiivisesta toiminnan kehittämisestä ja lisämyyntimahdollisuuksien tarjoamisesta päivittäisen työn ohessa. 
  • Vuoden parannus antaa konkreettista lisäarvoa Coorille ja meidän asiakkaillemme. Palkinnolla halutaan antaa tunnustusta suurille ja pienille asioille, jotka kehittävät toimintaamme.
  • Vuoden suojelusenkeli -palkinto ojennetaan henkilölle, joka osallistuu aktiivisesti työturvallisuuskulttuurimme ja toimintatapojemme kehittämiseen. 
  • Vuoden ympäristöteko -palkinnon saa henkilö, joka on auttanut asiakkaita heidän omien ympäristötavoitteidensa saavuttamisessa tai myötävaikuttanut Coorin toiminnan ympäristövaikutusten pienentämiseen. 

 

Coor Awards -voittajat kertovat