Kilpailuun vastaaminen toteutettiin verkkokyselynä kesä-elokuussa 2020. Kilpailun tulokset perustuvat vastuullisen kesäduunikampanjan kuuden hyvän kesätyön periaatteen toteutumiseen. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 114 yritystä. Coor oli mukana 1000Plus-sarjassa, jossa kilpailivat yritykset, joissa on yli 1 000 työntekijää.
Coor sijoittui viiden parhaan joukkoon kahdessa kategoriassa (”Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus” sekä ”Kirjallinen työsopimus”). Coorin nappaama ensimmäinen sija ensin mainitussa kategoriassa tuo hymyn rekrytointikoordinaattori Maiju Teinilän kasvoille: ”Meille on tärkeää, että kaikkia työntekijöitä kohdellaan tasapuolisesti. Kesätyö on monelle nuorelle ensimmäinen kontakti työelämään, ja haluamme tehdä siitä kokemuksesta mielekkään.”
Maiju Teinilä kertoo myös, miksi Coorille on tärkeää olla mukana kampanjassa. ”Haluamme aidosti sitoutua vastuullisen kesäduunin tärkeisiin periaatteisiin. Toimimme vastuullisen kesäduunin periaatteiden mukaisesti muutenkin, mutta olemalla mukana kampanjassa voimme kertoa siitä samalla avoimesti myös kaikille niille hakijoille, joille Coorin tarjoamat työmahdollisuudet eivät ole vielä tuttuja.”
Vastuullisen kesätyön periaatteet näkyvät arjessa
Maiju Teinilän mukaan esimiehet ja kaikki kesätyöntekijöiden kanssa töitä tehneet ovat tehneet hyvää työtä ja vahvistaneet omalla toiminnallaan sitä tosiasiaa, että Coorissa kaikki työntekijät otetaan heti osaksi porukkaa.
”Meillä voit jutella kenelle vaan, ja välitön ilmapiiri mahdollistaa sen, että voit tarvittaessa jututtaa vaikka toimitusjohtajaa. Kaikkia kohdellaan tasapuolisesti työtehtävistä tai asemasta riippumatta.”
Kesätyö siivittää kohti tulevaisuuden työelämää
Coorin kesätyönhaku käynnistyy alkuvuodesta 2021. Paikat tulevat hakuun nettisivuille sekä muun muassa Oikotielle. Rekrytointikoordinaattori Maiju Teinilä rohkaisee hakemaan reippaasti kesätöitä.
”Jokaisesta työpaikasta oppii jotain, eikä mikään kokemus mene hukkaan. Kesätyöntekijämme pääsevät tutustumaan paitsi Coorin toimintaan niin myös kurkistamaan monien kiinnostavien asiakasyritystemme arkeen sekä saamaan kosketuksen esimerkiksi kansainvälisessä työympäristössä toimimiseen. Lisäksi Coorissa työt sijoittuvat pääosin arkipäiville, joten kesäduunin lomassa ehtii hyvin myös nauttimaan kesäilloista ja viikonloppuvapaista.”
****
Pääset tutustumaan kaikkiin avoimiin työpaikkoihimme tästä. Voit lähettää meille myös avoimen hakemuksen.