Haku

Siivousalan uudet trendit

Älykkäät siivousrobotit, anturit ja yhteistyötä tekevät koneet. Siinä joitakin siivousalaa mullistavia innovaatioita. Coorin palveluasiantuntija Stefan Sernefors listaa alan tärkeimpiä trendejä ja kertoo niiden vaikutuksista siivoustyöhön.

Robotit tehostavat ja helpottavat siivousta
  • Siivousrobotit ovat yksi alan nopeimmin kasvavista trendeistä. Ne ovat itsekseen kulkevia koneita, jotka puhdistavat esimerkiksi suuria tiloja ja käytäviä.
    – Robotit perustuvat perinteisiin siivouskoneisiin, joita on testattu jo vuosia. Uuden tekniikan avulla ne on kuitenkin saatu suorittamaan työtehtäviä itsekseen. Uskoisin, että tulevaisuudessa käytetään useampia pieniä koneita, jotka auttavat toisiaan työtehtävissä. Kyse voi olla esimerkiksi robotti-imureista, jotka imuroivat yhdessä suurempaa pinta-alaa. Näin säästyy aikaa, ja jos yksi robotti rikkoutuu, muut voivat paikata ja tehdä työn loppuun.
  • Anturitekniikka, joka mittaa ja valvoo erilaisia tekijöitä, yleistyy jatkuvasti ja vaikuttaa myös siivoukseen.
    – Anturit voivat esimerkiksi kertoa, koska on aika tyhjentää jäteastia tai lisätä vessapaperia.

  • Biotekniikan hyödyntäminen on siivousalan uusimpia trendejä, ja siinä on kyse bakteerien avulla tehtävästä puhdistuksesta.
    – Jotkin bakteerit pystyvät pilkkomaan rasvaa, joten ne soveltuvat hyvin ravintolakeittiöihin. Toiset taas syövät ammoniakkia ja poistavat pahaa hajua vessoista.

  • Ympäristöä säästävistä vaihtoehdoista tulee yhä tärkeämpiä sekä siivouspalveluiden toimittajille että asiakkaille.
    – Vedestä voidaan esimerkiksi poistaa suolaa tai pintajännitystä, jolloin puhdistusvaikutus tehostuu ja puhdistusainetta tarvitaan tavallista vähemmän.

Coor testaa uusia teknisiä ratkaisuja ja innovaatioita järjestelmällisesti ja käyttää tässä jutussa mainittuja menetelmiä jo lukuisissa siivousasiakkuuksissa eri puolilla Pohjolaa.

Julkaistu: 22.1.2019

 

Teknologian kehitys parantaa vasteaikoja ja vähentää turhaa tarkistustyötä myös siivouspalveluissa, jolloin siivoojalla vapautuu enemmän aikaa varsinaiseen siivoustyöhön. Jatkossa siivouksella on myös laajempi rooli kestävän kehityksen varmistajana, kun ympäristöasioiden merkitys korostuu entisestään.

Kirsi Holopainen, Coorin palveluasiantuntija