Vastuullinen kesäduuni antaa hyvän startin työelämään

Tänäkin kesänä Coorilla on työskennellyt kymmeniä innokkaita kesätyöntekijöitä. Kesätyöntekijät varmistavat tarvittavan läsnäolon Coorin asiakaskohteissa kesälomakauden aikana, kun vakituiset työntekijät viettävät kesälomiaan. Tarjolla on kesätyöntekijöille tienestien lisäksi monipuolista työkokemusta – ja vastuullinen kesäduunipaikka.

Useimmat Coorin kesätyöntekijöistä ovat opiskelijoita, joille kesätyöt voivat olla ihan ensimmäisiä kosketuksia työelämään. Coor haluaa tarjota kesätyöntekijöilleen mielekkään kesätyökokemuksen ja varmistaa, että työelämästä jäisi positiivinen kuva ja että kokemuksesta olisi nuorelle hyötyä myös tulevaisuudessa. Siksipä Coor onkin osa Vastuullinen kesäduuni -työnantajaverkostoa. Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan osallistuvat työnantajat sitoutuvat hyvän kesätyön periaatteisiin, jotka takaavat hyvän kesätyökokemuksen niin työntekijälle kuin työnantajallekin.

Kaikki alkaa hyvästä hakijakokemuksesta, jossa kesätyönantaja pitää hakijat ajan tasalla rekryprosessin etenemisestä sekä ilmoittaa valinnoista asianmukaisesti myös heille, joita ei tällä kertaa valita tehtävään. Itse tarjottavan työn on oltava mielekästä, vastattava nuoren taitoja ja olla myös sopivan haasteellista. Työtehtävät, vastuut, valtuudet ja odotukset täytyy määritellä selvästi, jotta kesätyöntekijällä on mahdollisuudet onnistua tehtävässään. Lisäksi kesätyöntekijät täytyy myös perehdyttää työtehtäviinsä asianmukaisesti.  Vastuullinen kesäduuni -verkoston yritykset takaavat kesätyöntekijöilleen myös oikeudenmukaisen ja tasavertaisen kohtelun, kohtuullisen, tehtäviä ja kokemusta vastaavan palkan sekä kirjallisen työsopimuksen ja työtodistuksen.

Kattava perehdytys ja kummityöntekijä kesätyöntekijän tukena

"Meillä jokainen kesätyöntekijä saa kattavan perehdytyksen tehtäviinsä, ja hänen apunaan työssä toimivat niin esimiehet kuin myös muut coorilaiset. Lisäksi kesätyöntekijöille nimetään kummityöntekijä, jolta voi kysyä ihan kaikkea työhön liittyvää matalalla kynnyksellä”, kertoo Coorin palvelupäällikkö Raija Peltomaa.

Raija Peltomaa

"Myös kesätyöntekijöiden työssä viihtyminen on meille yhtä lailla tärkeää. Haluamme, että kesätyöntekijät saavat kerrytettyä arvokasta työkokemusta monipuolisista tehtävistä kiinteistönhoidon, siivouksen tai aulapalvelutehtävien parissa. Monet kesätyöntekijät palaavat kesätöihin Coorille myös seuraavina kesinä tai jatkavat töitä opintojensa ohella tarvittaessa töihin kutsuttavina työntekijöinä”, hän jatkaa.

Vastuuta, uuden oppimista ja hyvää kokemusta tulevaan

Kesätyöntekijä Ida-Maria Keisalalle, 23, kuluva kesä oli jo neljäs perättäinen Coorin riveissä. Helsingin yliopistossa teologian opintojaan viimeistelevä Keisala työskenteli kesäkuun Coorin asiakasyrityksen aulapalveluhenkilönä. Monipuoliseen ja vastuulliseen toimenkuvaan kuului muun muassa vieraiden vastaanottamista, kokousjärjestelyjä, puhelinvaihteen hoitamista sekä suuryrityksen aulapalvelun arjessa eteen tulevien kysymysten ja pulmien ratkomista.

Motivoituneelle opiskelijalle kesätyöt ovat tarjonneet hyvää vastapainoa opinnoille sekä kartuttaneet työkokemusta tulevaa varten. ”Kesätyötienestien lisäksi olen saanut Coorilta paljon sellaista kokemusta, josta uskon olevan apua opetus- ja kasvatustehtävissä, joihin pian valmistun. Ihmisten kohtaamisella, kuuntelemisella ja ymmärtämisellä pärjää tässäkin työssä todella pitkälle”, Keisala pohtii. ”Hyvä perehdytys varmistaa sen, että kesätyöntekijä voi tehdä työnsä hyvin. Vastuuta täytyy olla kesätyöntekijänkin valmis ottamaan. Pelätä ei tarvitse, mutta rohkeutta ja uteliaisuutta uuden oppimista kohtaan kyllä tarvitaan ”, Ida-Maria kiteyttää.

Lue lisää Vastuullinen kesäduuni -kampanjasta

Kiinnostuitko työstä Coorilla? Katso kaikki avoimet työpaikat Coorilla tai jätä avoin hakemus