Leiras

Yhden palveluntoimittajan malli helpotti arkea

Kun lääkeyritys Leirasta pyydetään kuvailemaan Coorin kanssa tehtävää yhteistyötä, puheissa korostuu Coorin kokonaisvastuu Leiraksen toimistopalveluista.

Ulkoistamalla palveluiden toimittamisen ja kehittämisen yhdelle palveluntoimittajalle Leiras on saanut lisää aikaa oman ydintoimintansa kehittämiseen. Leiraksen työntekijät taas ovat hyötyneet ulkoistamisesta siten, että heidän ei enää tarvitse pohtia, kenen puoleen kääntyä, jos toimistossa ei kaikki toimi niin kuin pitää.

Leiraksella on ainutlaatuinen toimintakonsepti, jonka ansiosta se pystyy tuomaan Suomen markkinoille nopeasti uusia ja innovatiivisia tuotteita. Yritys on osa Nycomed-lääkekonsernia. Coor on vastannut Leiraksen toimistopalveluista noin parin vuoden ajan.

– En voi muuta sanoa kuin että olemme tosi tyytyväisiä. Teemme hyvin läheistä yhteistyötä Coorin edustajan Seija Anderssonin kanssa, joka on mielestämme erittäin ammattitaitoinen, sanoo Leiraksen markkinointiassistentti Mari Oila.

Roolijako selkiytyi

Yksi toimistopalveluiden ulkoistamisen eduista on ollut se, että Leiras voi nyt keskittyä täysipainoisesti omaan toimintaansa. Koska Coorilla on kokonaisvastuu tukipalveluista, tilaajan ja toimittajan välinen vastuunjako on selkeä.

– Coor on mielestämme hyvä ratkaisemaan ongelmia, mikä onkin tärkeää. Coorilaiset ovat oma-aloitteisia ja havaitsevat mahdolliset puutteet. Nykyään on jo vaikea kuvitella tilannetta, jossa Coor ei pystyisi auttamaan meitä. Coorin vastuulla on niin suuri osa tukitoiminnoista, että meillä on entistä paremmat mahdollisuudet kehittää omaa ydintoimintaamme ja keskittyä asiakkaidemme palvelun parantamiseen, Mari Oila sanoo.

Selkeä kokonaispalveluratkaisu

Koska Coorilla on kokonaisvastuu toimistopalveluista, leiraslaisten ei tarvitse enää kääntyä monen eri palveluntoimittajan puoleen avun saamiseksi. Mari Oila näkee selkeitä etuja siinä, että kaikki yhteydenpito hoituu yhden yhteyshenkilön kautta:

– Coorilaiset huolehtivat siitä, että päivittäiset palvelut rullaavat, ja heidän vastuunsa ulottuu aina vastaanotto- ja siivouspalveluista hankintoihin saakka. Meistä tuntuu turvalliselta tietää, että Coor koordinoi alihankkijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä, koska Coorilla on laaja kontaktiverkosto ja pitkä kokemus hankintaneuvotteluista. Me toisin sanoen tiedämme saavamme laadukasta palvelua.

Mari Oila huomauttaa, että työntekijänä ei tule aina kiinnittäneeksi huomiota työpaikan kaikkiin palveluihin:

– Eron huomaa usein pikkuasioista. Suurta osaa työpaikan palveluista pidetään itsestään selvyytenä, kunnes jonain kauniina päivänä tulee ongelmia. Tästä ovat esimerkkinä kahviautomaatit, joiden reistailu heikentää selvästi henkilökunnan mielialaa.

Tietoa Leiraksesta

Leiras on lääkeyritys, jonka tavoitteena on tuoda Suomen markkinoille uusia ja innovatiivisia tuotteita. Yrityksen ydintoiminta keskittyy sydän-, verisuoni-, nivel- ja luustolääkkeisiin sekä sairaala- ja itsehoitotuotteisiin. Leiras on osa Nycomed-lääkekonsernia, ja sillä on Suomessa 140 työntekijää.

Tietoa palvelusopimuksesta

Suomen Coor Service Management on vastannut Leiraksen toimistopalveluista vuodesta 2003 lähtien. Toimeksiantoon sisältyvät esimerkiksi posti- ja rahtipalvelut, siivous, toimistotarvikkeiden hankinta ja jakelu, kahviautomaattien hoitaminen, sisustus, kopiointi sekä kuljetus- ja kuriiripalvelut. Toimeksiantoa laajennettiin vuonna 2006 siten, että se kattaa nyt myös muun muassa kiinteistöjen muutostöiden suunnittelun, toimistolaitteiden ylläpidon ja erilaisiin hankintoihin liittyvät laajemmat vastuut.