"Coor pelasti henkeni"

Lämminhenkinen toimintakulttuuri ja kannustavat esihenkilöt – siinä kaksi syytä, miksi Foroozan Ahmad Nia nauttii siivoojan työstään Coorissa niin paljon. Työpaikka tarjosi Foroozanille mahdollisuuden jäädä Ruotsiin.

Foroozan Ahmad Nia

Mitä teet Coorissa?

”Työskentelen siivoojana ja hoidan lisäksi välillä myös kiinteistönhoitajan tehtäviä asiakkuudessamme Uppsalassa.”

Kauanko olet työskennellyt Coorissa?

”Saavuin Ruotsiin Iranista vuonna 2018 ja sain määräaikaisen työn Coorilta siivoojana Tukholmassa. Olin tehnyt työtä kaksi vuotta, kun minulta kysyttiin, haluaisinko työskennellä samalle asiakkaalle Uppsalassa. Se antaisi minulle mahdollisuuden työsuhteeni vakinaistamiseen. Myös miehelleni, joka työskenteli Coorissa Tukholmassa, tarjottiin vakituista työpaikkaa Uppsalassa. Niinpä päätimme muuttaa Uppsalaan.”

Millaista on työskennellä Coorissa?

”Pidän todella paljon työstäni Coorissa. Taistelin saadakseni pysyvän oleskeluluvan, ja Ruotsin maahanmuuttovirasto hylkäsi anomukseni useita kertoja. Jo kahden Uppsalan-kuukauden jälkeen olin saanut apua oleskelulupa-asiassani, ja sain vakituisen kokopäiväisen työsuhteen. Coor pelasti henkeni, kun se tarjosi mahdollisuuden työskennellä ja asua Ruotsissa. Toimintakulttuuri on lämmin, ja meillä on paljon mahdollisuuksia kehittyä ammatillisesti. Esihenkilöt todella tukevat työntekijöitä. Minulla ei ole perhettä Uppsalassa, mutta kollegani ovat aivan kuin perhe. Meillä on työpaikkatapaamisia, joissa seurustelemme. Ne ovat erittäin hauskoja tapahtumia.”

Mikä on lempityötehtäväsi päivän aikana?

”Nautin todella paljon työskentelystä kollegoideni kanssa ja rakastan sitä, kun asiakas on tyytyväinen ja iloinen. On myös hienoa pystyä hoitamaan joitakin kiinteistönhoitajan tehtäviä, kuten puutarhakalusteiden öljyäminen tai hehkulamppujen vaihtaminen.”

Mistä uneksit?

”Olen koulutukseltani insinööri. Opiskelin Iranissa tieto- ja viestintätekniikkaa. Opiskelen nyt Coorissa työskennellessäni ruotsia ja englantia, ja toivon saavani tulevaisuudessa töitä insinöörinä täällä Ruotsissa.”

Foroozan Ahmad Nia

Ikä: 34

 

Työtehtävä: Siivooja

 

Asuinpaikka: Uppsala, Ruotsi

Parasta Coorissa

Työntekijöiden mielestä lämminhenkinen kulttuuri on yksi Coorin parhaimpia puolia työnantajana. Tämä käy ilmi vuonna 2022 työntekijöille tehdystä kyselystä.  

Lue, mitä muiden työntekijöiden mielestä on parasta Coorissa!