Arina ja Coor solmivat yhteistyösopimuksen

Coor ja Osuuskauppa Arina ovat solmineet sopimuksen siivouspalvelujen toimittamisesta Arinan toimipaikoissa Pohjois-Suomen alueella. Sopimuksen myötä Coor vastaa 1.7.2021 alkaen siivouspalvelujen tuottamisesta muun muassa Oulussa sijaitsevassa kauppakeskus Valkeassa sekä useissa alueen Prismoissa, S-Marketeissa, Saleissa ja ABC-liikenneasemilla.

Coor vastaa ylläpitosiivouksesta ja siihen liittyvistä lisäpalveluista kaikkiaan 29 toimipaikassa, jotka sijaitsevat Pyhännältä Ylä-Lappiin asti ulottuvalla laajalla maantieteellisellä alueella.

– On hienoa päästä tekemään yhteistyötä Coorin kanssa. Onnistunut siivouspalveluiden hoito näkyy suoraan omistajillemme, varsinkin näin korona-aikana, turvallisuutta ja asiointimukavuutta lisäävänä palveluna, Arinan Kiinteistöt Oy:n kiinteistöjohtaja Seppo Jakola sanoo.

Sopimus Arinan kanssa astuu voimaan kesällä 2021, mutta palveluntoimitusta edeltävät valmistelutyöt ovat jo täydessä vauhdissa. Yhteistyösopimus Arinan kanssa tarjoaa töitä osalle nykyistä henkilöstöä, minkä lisäksi Coor rekrytoi Pohjois-Suomen alueella myös uusia kiinteistöpalvelualan ammattilaisia. 

– Odotamme innolla tulevaa yhteistyötä. Arinan sydän sykkii Pohjois-Suomelle, ja vastuullisuus sen eri ulottuvuuksineen on koko toiminnan keskiössä. On ilo päästä Arinan uutena palvelukumppanina tukemaan pohjoisen Suomen elinvoimaisuutta ja hyvinvointia, sanoo Coor Suomen toimitusjohtaja Marcus Karsten

– Meille palvelu on sydämen asia, minkä ohella vahva paikallinen organisaatiomme ja osaamisemme yhdistettynä toiminnan jatkuvaan kehittämiseen ovat avaimia onnistuneeseen yhteistyöhön. Iloitsemme saamastamme luottamuksesta ja haluamme omalla toiminnallamme varmistaa kiinteistöjen ja toimipaikkojen siisteyden, turvallisuuden ja viihtyisyyden. Yhteistyösopimus Arinan kanssa vahvistaa läsnäoloamme Pohjois-Suomessa entisestään.  

 

Lisätietoja:

Marcus Karsten, toimitusjohtaja, Coor Suomi, puh. 010 234 3422, marcus.karsten@coor.com

Seppo Jakola, kiinteistöjohtaja, Arinan Kiinteistöt Oy, puh. 050 337 5890, seppo.jakola@sok.fi

 

Osuuskauppa Arina

Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistaa yli 170 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. Osuuskaupan tarkoitus on tuottaa palveluja ja hyötyjä omistajilleen. Arinalaiset tarjoavat market- ja ABC-kaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluja 182 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea lähes 3000 työntekijän voimin. Omistajat saavat palveluja käyttämällä omistajahyötyjä keskimäärin 545 euroa taloutta kohden vuodessa.