Kesätyö

"Päivääkään en ole katunut, että lähdin siivoustöihin"

Kuopiossa siivouksen palveluesimiehenä työskentelevä Kirsi aloitti Coorilla kesällä 2007. Hän arvostaa sitä, että omaan työhön saa aina tukea ja neuvoa muilta.

Muilta saadut tuki ja neuvot omaan työhön | Coor

– Kokin työ oli haaveammattini lapsesta asti, ja työskentelinkin alalla vuosia. Minusta alkoi kuitenkin tuntua, että haluan ihmisläheisempään tehtävään ja hetken taukoa lihapullien pyörittelystä.  

Kirsi huomasi Coorin kesätyöpaikkailmoituksen lehdessä ja soitti heti ilmoituksessa mainitulle esimiehelle. Valitettavasti esimiehellä oli huonoja uutisia – kaikki kesätyöpaikat oli jo täytetty. 

Viikkoa myöhemmin Kirsi sai kuitenkin mukavan puhelun. Esimies ilmoitti, että kesätöitä löytyisikin vielä. Haastattelu oli seuraavana päivänä, ja sitä seuraavana päivänä Kirsi aloittikin jo kesätyössään siivoojana. Kirsi piti työstään ja sai asiakkailta kiitosta.  

Muutaman vuoden siivoojan tehtävässä toimittuaan Kirsi sai puhelun. 

– Esimies soitti ja pyysi minua käymään toimistolla. Mietin siinä, mitähän tämä nyt on. Toimistolla esimies ehdotti, että siirtyisin palveluohjaajan tehtävään. Emmin tehtävän vastaanottoa, mutta esimieheni vakuutti minulle, että pärjäisin hyvin tehtävässä. 

Kirsi teki useamman vuoden palveluohjaajan töitä ja alkoi pikkuhiljaa saamaan lisävastuuta.  

– Tuurasin palvelupäällikkö Hannaa loma-aikoina ja opin koko ajan lisää esimiestehtävistä. Kolme vuotta sitten aloitin Kuopiossa palveluesimiehenä. Koen, että olen aina saanut hyvin mahdollisuuksia edetä urallani Coorilla. Olen pitänyt siitä, että kun tulee muutoksia tai vaikka jonkin uuden järjestelmän käyttöönotto, niin tukena on erilaisia webinaareja ja koulutuksia. Lisäksi Coorissa on aina apua saatavilla esimiehiltä, kollegoilta ja tukitoiminnoilta.

Mitä Kirsi odottaa kesätyöntekijöiltä? 

– Meillä on ollut ihan mahtavia kesätyöntekijöitä aikaisempinakin vuosinaReippaus ja avoin mieli työtä kohtaan ovat tärkeimmät asiat. Tämä on pääsääntöisesti siistiä sisätyötä ja meillä on täällä ihan todella huippu porukka, jonka kanssa on kiva työskennellä.

Siivouksen kesätyöistä voi myös hyvin jatkaa syksyllä joko opintoihin oheen sopivalla sopimuksella tai vaikka viettämään välivuotta.  

– Päivääkään en ole katunut, että lähdin siivoustöihin. 

Kaikki {{category}}