Vastuullisuus

Coor tekee yhteistyötä Startup Refugees -järjestön kanssa

Startup Refugees on voittoa tavoittelematon toimija, jonka missiona on auttaa Suomeen muuttaneita integroitumaan nopeasti työmarkkinoille. Järjestön kautta on työllistynyt noin 1400 turvapaikanhakijaa, pakolaista ja maahanmuuttajaa.

Yksi Startup Refugees -järjestön kautta työllistyneistä on 26-vuotias Coorin työntekijä, joka työskentelee eläinsairaalassa siivoojana. Hän tuli Suomeen elokuussa ja sai työpaikan Coorista kuukausi saapumisensa jälkeen.

"Työskentelin aiemmin eläinlääkärinä, joten eläinsairaala on minulle tuttu ympäristö", työntekijä kertoo. ”Eläinsairaalassa syntyy aika paljon sotkua, jonka siivoaminen ei aina ole helppoa. Sairaalan henkilökunta on myös paikalla siivottaessa, ja siivousrytmi pitää sovittaa heidän toimintansa mukaan”.

Työskentely Coorissa on helpottanut sopeutumista uuteen maahan. Ensimmäisen kuukauden hän vietti enimmäkseen kotona, mutta työn myötä hän käy ulkona, tapaa ihmisiä ja ansaitsee rahaa. 

"Syksyn pimeys tuntuu vähän vaikealta, mutta siihen varmaan tottuu ajan myötä. Olen yllättynyt siitä, miten turvallista Suomessa on: olen yövuorossa ja tunnen oloni turvalliseksi, kun menen töihin ja palaan kotiin", hän kuvailee.

 

Artikkelin kuva: Julius Töyrylä