Coor toimittaa jatkossakin käyttäjäpalvelut VTT:lle

Coor ja Teknologian tutkimuskeskus VTT ovat solmineet monivuotisen käyttäjäpalvelusopimuksen. Sopimuksen myötä Coor vastaa aula-, postitus- ja kuljetus-, ajoneuvo- ja tilajärjestelypalveluista VTT:n neljässä toimipisteessä eri puolella Suomea. Lisäksi Coor tuottaa Micronovan puhdastilan logistiikkapalvelut Espoossa.

Coorin ja VTT:n välillä solmittu sopimus tukee Coorin asemaa merkittävänä palveluntoimittajana Suomessa, erityisesti aulapalvelujen osalta. VTT:lle toimitettava aulapalvelukokonaisuus on yksi Suomen suurimmista aulapalvelujen toimittamista koskevia palvelusopimuksia sisältäen yhteensä 14 aulapistettä Espoossa, Jyväskylässä, Oulussa ja Tampereella. Sopimus käynnistyy 1.2.2019 ja on näin jatkoa vuonna 2015 solmitulle sopimukselle.

-VTT:n kanssa allekirjoitettu jatkosopimus on osoitus siitä, että olemme onnistuneet vakuuttamaan VTT:n erinomaisella asiakastyytyväisyydellä yhdistettynä seuraavan sopimuskauden kehitysagendaan. On inspiroivaa tuottaa palveluja yhdelle Euroopan johtavista tutkimus- ja teknologiaorganisaatioista toimintaympäristössä, jossa sekä turvallisuus, laatu että palvelun kehittäminen ovat molemmille osapuolille keskiössä, liiketoimintayksikön johtaja Tuomas Vaalto Coorilta sanoo.

 

Lisätiedot:

Marcus Karsten, toimitusjohtaja, Coor
Puh. +358 10 234 3400, marcus.karsten@coor.com

Tuomas Vaalto, liiketoimintayksikön johtaja, Coor
Puh. +358 10 234 3537, tuomas.vaalto@coor.com